Rauhalinnan luontopolulla - syyskuussa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Rauhanlinnan luontopolulla voi kuulla historian lehtien havinaa. Kulttuurivaikutteinen lehto on aikoinaan ollut osa kartanon puistoa. Aikojen kuluessa lehto on saanut kehittyä takaisin luonnontilaiseksi. Voi lukea polun opastaulusta.

Luontopolun vehreys hurmaa

Eipä sitten muuta kuin sukeltamaan luontopolun tunnelmaan. Kesän vehreys ja ruusunmarjojen puna – näillä mausteilla alkaa retkemme.

Polun varren opastaulut ovat selkeitä ja uusia. Niistä on mukava tarkistaa kasvien, hyönteisten ja eläinten nimiä. Pitkät järviruokot huojuttavat ruskehtavaa viuhkaansa. Osmankäämien patukat ovat kuin suklaapuikkoja.

Osmankäämit peilaavat lammen pintaa

Pieni lampi toimii kasvien peilinä. Suomen Luonnonsuojeluliiton teemana on tänä vuonna vesi ja vesien suojelu. Tässä vesi saa yhden monista merkityksistään. Purossa vesi kuohuu pienenä koskena. Ylempänä lammen vesi kimmeltää leppoisana auringon paisteessa.

Puro kuohuu koskena 

Mäenrinteessä suuren kuusen oksat tavoittavat maan pinnan. Aivan kuin ne suojaisivat runkoa kaatumasta rinteeltä alas. Jatkamme puiden juurien koristamaa polkua metsän suojaan. Puusto on tiheää polun toisella puolella ja toisella kohoaa korkea kallio. Saniaiset ja erilaiset sammaleet värittävät kallion reunaa. Satumetsän tunnelmaa!

Kohti satumetsää on kiva astella 

Valkoinen koivun runko antaa valoa. Lehtipuiden lehdet loistavat kirkkaina, kun sateen jälkeen aurinko paistaa niiden pinnalle. Polun varrella luontoa opastetaan myös erilaisten kysymysten kautta. Esimerkiksi; Muuttolinnuistamme pisimmän muuttomatkan tekee a) kotka b) tiira c) lokki. Toisesta lehdestä löytyy oikea vastaus sekä tarkempia tietoja vastaukseen.

Heinillä pehmustettu suoja 

Nuku yö ulkona teemaa vietettiin elokuun lopussa Suomen ladun ideoimana. Täältä löytyi heinillä pehmustettu vuodepaikka ja oksista koottu suoja. Kallioalueen taulussa kerrotaan kalliokielosta, keltamaksaruohosta, isomaksaruohosta ja Kaukasian maksaruohosta.

Kalliot ja kasveja 

Kalliot ovat viehättäviä paikkoja. Poikkeamme kallioiselle polulle, mutta palaamme takaisin, sillä polku laskeutui vaarallisen jyrkästi alaspäin, eikä sitä oltu virallisesti merkitty. Näköala alas maastoon ja kauemmas pellolle oli katsomisen arvoinen.

Syksyä enteilevä kasvusto 

Maastossa osa kasveista valmistautuu jo tulevaan talveen, sillä mm. kalliokielojen lehdistä on vihreys muuttumassa ruskehtavaksi. Syksyn ruskan punaisuus pilkottaa myös esille. Puna-apilat kukkivat värikkäinä, vaikka kasvavat sammaleisella mäellä.

Avaran kallion ja lehtipuuvaltaisen alueen jälkeen tulemme tiheän metsän reunaan. Aivan kuin seinä olisi tullut eteen. Luontopolulle ohjaa metsän reunasta viitta eli polku tekee mutkan, eikä jatku tiheän metsän puolelle.

Metsästä aukealle käy askeleet 

Joutsenia koskevassa kysymysryppäässä ihmettelemme kuvaa mustasta joutsenesta. Selitys löytyy paperista.’ Musta joutsen ei pesi Suomessa, mutta sellainen on nähty meillä muutaman kerran.  Kaunis, pieni punarinta katsoo kulkijaa Lehdon lajistosta kertovassa taulussa.

Kuinka korkealle linnut voivat lentää? a) yli 10 m b) yli 100 m c) yli 1000 metriä tarjotaan vaihtoehdoiksi. Näitä on kiva arvuutella ja sitten tarkistaa oikea vastaus toisesta paperista. Surullista korkeusennätystä pitää hallussaan korppikotka, mikä törmäsi lentokoneeseen 11,5 kilometrin korkeudessa. Pienen matkan päässä on seuraava kysymys. Kuinka pitkään tervapääsky voi pysyä ilmassa laskeutumatta maahan? Vaihtoehdot a) 10 tuntia, b) 10 päivää, c) 10 kuukautta. Oikea vastaus, jopa 10 kuukautta tekemättä väli laskuja. Se malttaa laskeutua välillä vain pesimään.

Komea 'valtaistun'

Muutamissa korkeissa, paksuissa puissa on ihmeellisiä koloja, joihin sopisi pieni ihminen istumaan. Puu ei ole moisesta kolosta piittaa, vaan seisoo suorana metsän komistuksena.

Metsän jälkeen kuljemme ensin polkua pellon reunassa ja jatkamme pitkin kävelytietä kopistellen Kaarinan kaupungin keskustaan, jonne jätimme auton. Näin kuljimme monipuolisen ja  -ilmeisen polun, jolla on pituutta vain vähän yli 2 km. Kävelymatkamme oli pitempi, sillä lähempänä polkua ei ole parkkipaikkoja.

Polku on kuljettu, matka jatkuu

  

 

Suomen luonnon päivä - elokuussa

Kuvat ja teksti Kaija Virtanen

Suomen luonnon päivä on luonnon oma juhlapäivä, jota vietetään aina elokuun viimeisenä lauantaina. Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistys järjesti retken luontoon elokuun viimeisenä torstaina – pari päivää ennen virallista juhlapäivää.

Retki alkaa Friisilästä Luontoretkinäyttely Pajupillin edestä. Sää suosii retkeä ja lähtöpaikalle tulee mukavasti osallistujia. Yhdessä lähdemme kulkemaan Kerttulan luontopolkua. Tuulilankedon äskettäin hoidettu perinnemaisema toivottaa kulkijat luonnon helmaan. Ikivehreät katajat kohoavat kedon, metsän ja kallion lomasta ja antavat samalla ryhtiä niityn levolliselle ruohikolle. 

Tuulilankedolla katajat vartioivat

Komeat saniaiset ovat vallannet niitystä oman alueen. Talkoissa annoimme niiden kasvaa. Kun ympäristö on hoidettu, erottuvat kotkansiipi – saniaisten ryppäät niityn kasvillisuudesta.

Kotkansiipi -saniainen 

Polku nousee niityn jälkeen kallioiden kautta metsään. Sitten edessä on kolhitun näköinen korkea ja teräväreunainen kivi. Kuljemme aivan kiven reunassa kulkevaa polkua. Tarkkasilmäiset huomaavat edessä pilkottavat kuntoportaat. Luontopolku ohjaa meidät pois metsästä ennen portaita. Tulemme Kerttulan urheilukeskuksen hiihto- ja kävelyreitille. Pian näkyy viita Luontopolku. Viitan ohjaamina pujahdamme polulle ja metsään. 

Kulmikas kivi on kuin timantti!

Kaunis, pieni suo on saanut paikan aivan polun tuntumasta. Samassa kohdassa toisella puolella kasvaa korkeita mäntyjä sekä niiden lomassa mustikka kannattelee vielä marjojaan. Tämä vuosi on ollut satoisa mustikan poimijoille. Puolukoissa on jo havaittavista punaisuutta – pian niidenkin marjat valmistuvat. Syksyä kohti – olemme menossa! 

Luontopolun opastauluissa on 'paikallista asiaa'

Luontopolulla on useita opastauluja. Pysähdymme taulujen luona ja keskustelemme tekstien kertomasta. Mikäli jokin luontoon liittyvä asia mietityttää, voimme kysyä asiaa retkellä mukana olevalta, biologi Kauko Häkkilältä. Hän on luontoon liittyvien asioiden taitaja. 

Kaunis kelo monine 'varpaineen'

Paljaana seisova kelottunut puu kiinnittää huomiomme. Keskustelemme, mistä tietää, mikä puu on kyseessä. Juuret ovat näkyvissä ja pitkällä maata myötäillen. Ainakin juurista voi päätellä, että puu on kuusi. Männyn juuret kaivautuvat syvälle maahan. Mänty pystyy elämään kallioiden koloissa, sillä sen juuristo kietoutuu syvälle maahan.    

Alavassa maastossa mustikan lehdet ovat jo pukeutuneet syysväriin. Puihin on ripustettu linnuille pönttöjä. Kuuset, koivut ja männyt kasvavat sulassa sovussa. Korkea kallio suojaa niitä. Vihreyttä hehkuva pensas loistaa polun reunassa. Se on pähkinäpensas. Pähkinöitä emme näe, vaikka katsomme tarkkaan. 

Pähkinäpensas 

Ruohikkoisessa kohdassa pitkät heinäkasvit kaartuvat vaaleina muiden yläpuolella. Aivan kuin ne haluaisivat suojata matalampaa kasvustoa. Katseemme kääntyy korkealle koivuun. Tumma läikkä näyttää pakurikäävältä. Kauko kiikaroi ja varmistaa näkemämme. 

Korkealla koivussa pakurikääpä 

Pian polku nousee ylös metsään. Taulu ilmoittaa korkeuden, missä meren pinta on ollut 1300 vuotta ennen Kristuksen aikaa. Muinaisranta taulun luona on paljon pyöreitä, täysin sammaleen peittämiä, suuria kiviä. Muinaisrannat ovat syntyneet merivirtausten ja rantavoimien eli aallokon ja talvisten jäiden tuloksena. Emme jää haikailemaan menneitä, vaan jatkamme ylös Kuuanvuorelle. Vuoren paljas kalliolaki on nykyisin 52 metrin korkeudella meren pinnasta. Vuorta on arveltu esihistorialliseksi vartiotulipaikaksi. Krimin sodan aikana paikalla oli venäläisen sotaväen optinen telegrafiasema. 

Kuuanvuoren laki lähenee

Me annamme historian olla rauhassa, sillä pidämme vuorella evästauon. Yhdistys tarjoaa osallistujille hedelmiä. Juomaa on kaikilla omassa repussa. Banaanit ja mandariinit maistuvat. Kuoret ja muut jätteet keräämme mukaamme. Luontoon emme jätä mitään, mikä ei sinne kuulu. Joku hyväkäs on kuljettanut polun varteen Kullaanpolkua koskevan opasteen. Jyrki ottaa sen mukaansa ja vie ’korjaamolle’.

Tyytyväisin mielin laskeudumme Kuuanvuoren lumoista ja jatkamme kohti Friisilää. Hyvä sää siivittää menoamme. Kuivat kalliot mahdollistavat onnistuneen paluun lähtöpaikkaan.

Kiitos osallistujille sekä Kerttulan luontopolun monipuoliselle maastolle ja historialle!

Lumpeita lammikossa Friisilässä

 

Ritajärven luonnonsuojelualueella järviluontoa ja kivikkoisia polkuja

Teksti ja kuvat: Tarja Aittala

Kun haluaa vähän kauemmas lähimetsistä, voi suunnata vaikka Ritajärven luonnonsuojelualueelle Sastamalassa. Raisiosta kohteeseen ajelee Huittisten kautta parisen tuntia suuntaansa. Alue on omalla käyntilistallani ollut jo jonkun aikaa. Kesäloman alkamisen kunniaksi päätin sinne sitten suunnata eräänä heinäkuun sunnuntaina. Lähdin kotoa matkaan aamusella, koska media on antanut ymmärtää luontoretkeilyn nauttivan suurta suosiota - pysäköintipaikkojen ja taukopaikkojen ääri-ilmiöistä puhumattakaan. Viisas päätös lähteä matkaan aamusella, tuumailin myöhemmin, kun huomasin alueen p-paikan täyttyneen autoista kierrokselta palaamiseni jälkeen.

Kohteen sijainti ja sinne saapuminen

Ritajärven luonnonsuojelualue sijaitsee Sastamalan kunnassa. Alue sijoittuu Vammalan, Häijään ja Kiikoisten kolmioon. Alueelle ajellaan Raisiosta Huittisten kautta, ohitetaan Sastamala ja käännytään kantatie nro 12:lta pikkutielle. Ritajärventien aloituspisteen p-paikalle pääsee kantatieltä kahdestakin kohtaa: toista hurautellaan soratietä reilun kymmenen kilometrin verran - toista sitten taas vähemmän. Suosittelen kantatieltä kääntymään viitasta, joka ohjaa Hornion kylään, viitassa lukee Hornio 6.  Alueen p-paikan osoite on Ritajärventie 358, Sastamala. Navigaattorista kannattaa etukäteen tutustua reittiin, miksei myös ihan paperisesta tiekartastakin. Jossain luki, että kantatieltä olisi opastus kohteeseen - itse en kyllä sellaista huomannut.

Reiteille pääsee kahdesta muustakin kohtaa: Harjunpääntien p-paikalta Alisen Ritajärven kierrokselle ja Lammentaantien p-paikalta joko Ylisen tai Alisen Ritajärven kierrokselle.

Tervetuloa Ritajärven luonnonsuojelualueelle!

Luonnonsuojelualueen perustamishistoria lyhyesti

Ritajärven 127 hehtaaria käsittävä luonnonsuojelualue perustettiin vuonna 2015. Sastamalan kaupungin Elävän maaseudun hanke oli liikkeelle paneva voima ja Pirkanmaan Ely-keskukselta saadun rahoituksen turvin voitiin hanke toteuttaa. Sastamalan kaupunki vastaa jatkossakin alueen hoito- ja ylläpitotöistä.

Alueen keskeinen osa (kuvaleike alueen kartasta, Visitsastamala.fi).

 
Ritajärven luonnonsuojelualueen keskeisimmät osat muodostuvat kolmen järven kokonaisuudesta: Valkeajärvi, Ylinen Ritajärvi ja Alinen Ritajärvi. Alueeseen kuuluu myös erillään em. järvistä oleva Ritarijärvi. Ritarijärvelle ei mene yhdyspolkua keskeiseltä alueelta.

Jossain reitillä siintää aina järvi.

Alueen reitit

Luonnonsuojelualue muodostuu erämaisista järvistä, luonto on vaihtelevaa ja alueelle tunnusomaista ovat myös kivikkoisuus ja siirtolohkareet. Kivikkoisuus kannattaa huomioida myös reiteillä ja mielestäni kulku niillä edellyttääkin tukevia jalkineita ja varmaa askellusta.

Polun haasteita: kivikkoa ja juurakkoa.

Alueen kolme järveä määrittävät reitit:

• Valkeajärvi 2,3 km (sininen viitoitus)
• Valkeajärvi + Ylinen Ritajärvi 6,4 km (sininen ja punainen viitoitus)
• Valkeajärvi + Alinen Ritajärvi 5,5 km (sininen ja keltainen viitoitus)
• Kolmen järven yhdistelmä 8,8 km (sininen, keltainen ja punainen viitoitus)

Ylisen reitti on merkitty punaisella.

Oma kierrokseni

Suunnitelmissa oli kiertää kolme järveä, mutta jostain syystä osa Ylisen Ritajärven reittikylteistä katosi näköpiiristä ja kierrokseni typistyi vain osin kolmen järven kierrokseksi. Alueelle on syntynyt jo muitakin kuin niitä virallisia polkuja, joten reittien seuraamisessa luonnossa ja kartalla saa olla tarkkana. - Sen lisäksi, että jossain kohdin pitää myös tarkkailla polkua mihin astuu.

Reitit kulkevat pääosin rannan tuntumassa. Joku järvistä on siis näkymissä lähes koko ajan.  Kuten jo totesin, reiteille kannattaa lähteä hyvissä ajoin aamutuimaan. Alue äänestettiin vuoden 2017 retkipaikaksi, mutta edelleen se näyttää olevan suosittu.

Valkeajärven-Ylisen Ritajärven risteyskohta.

Lähdin p-paikalta leveää ja hyväkulkuista Valkeajärven reittiä vasemmalle kohti Yliselle johtavaa risteystä. Ohitin Kannaksen laavun ja etenin risteykseen kohti Ylisen Ritajärveä, polun muuttuessa nyt kivikkoiseksi ja juurakkoiseksi. Hetken kuljin pitkospuilla järven rannan tuntumassa, sitten sukelsin metsään ja tovin kuljettuani huomasin samat pitkospuut, joita olin hetki sitten kulkenut. Polun haasteet olivat tainneet ottaa täyden huomioni ja reittimerkit ehkä sen takia jääneet vähemmälle. Manasin mielessäni, mutta koska päivälle olin varannut jo muutakin, en lähtenyt uudestaan tutkimaan Ylisen reittiä ja sitä, missä kohden punaiset merkit varsinaiselle kierrokselle ohjasivat. Päätin sen sijaan jatkaa Alisen Ritajärven kierrokselle ja lähdin kulkemaan sitä myötäpäivään. Missään ei muuten lue suositeltua kulkusuuntaa, mutta vastaantulevasta väkimäärästä päätellen osa taitaa kulkea Alisen kierroksen vastapäivään.

Kannaksen laavu.

Alisen Ritajärven reitti vaihteli pitkospuita, kivikkoista rantapolkua, juurakkoista polkua ja metsäpolkua pitkin. Kierrokselle osuu myös muutamia korkeampia kohtia eli haastetta poluilta löytyy. Taukopaikkoja on Alisen puolella mukavasti.  Louhen ja Paavinhatun taukopaikkojen tuntumasta havaitsin myös uimalaiturit - reppuun kannattaakin pakata uikkarit ja pyyhe, jos vesi vetää puoleensa.

Paavinhatun taukopaikka on aika iso ja sen tuntumaan näyttää pääsevän myös autolla. Paavinhatulta ja Louhelta löytyy ilmeisesti erikseen varattavissa oleva mökkirakennuskin. Portaita ja laiturirakenteita löytyy, osaksi myös kun jatkaa Paavinhatulta kohti Valkeajärven kierrosta.

Näkymä Alinen Ritajärvelle.

Kaikkiaan mukava kierroksestani tuli, sää oli ehkä vähän liiankin hyvä - aurinko paistoi pilvien lomasta ja lämpötila oli kulkuni aikana kivunnut jo auton mittarin mukaan 24 asteeseen. Kieltämättä pulahdus veteen olisi ollut paikallaan, vaan siihen en ollut nyt varautunut.

Suosittelen kohdetta järviluonnosta pitäville ja jos kauempaa tulee, kannattanee yrittää kiertää kaikki kolme järveä. Seuraavalla kerralla taidan edetä eri suunnasta vastapäivään Alisen Ritajärven kautta kohti Ylisen kierrosta. Ehkä sillä suunnitelmalla onnistuisi paremmin kolmen järven kierros.

Pitkospuillakin kuljetaan.

Lisätietoa ja lähteet

Ritajärven luonnonsuojelualue, Sastamalan matkailusivusto

Ritajärven luonnonsuojelualue, retkikartta

Retkipaikka, reittikuvaus 

Sivut Facebookissa

Tunnelmia Tammireittien varrelta

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Heinäkuinen lauantai tarjoaa sopivan pyöräilysään. Aurinko paistaa ja lämmittää. Pyörällä polkijaa vilvoittaa onneksi lempeä tuuli. Tavoitteena on tutkia Tammireittien pyöräily- ja patikointikohteita.

Tapaamme sisareni kanssa Liedon kirkolla. Netin mukaan siellä sijaitsee kartta Tammireiteistä. Karttaa emme löytäneet, mutta Liedon kunnan infopisteen karttaa ja netin tietoja hyväksi käyttäen päätimme pyöräillä Ankalle (kylä Liedossa). Sieltä löytyi Luontopolulle ohjaava viitta. Aluksi piti pyöräillä hiekkatietä. P-paikalla oli Tammireitit kartta. Tutkimme karttaa. Tuttuja lietolaisia paikan nimiä. Muita retkeilijöitä ei näkynyt.

Pyörät lukkoon ja parkkiin. Reput selkään ja askelia toisen eteen taktiikalla pitkin luontopolkua. Polku kulkee hyvässä maastossa metsän suojassa. Korkeat sähkölinjat ihmetyttävät. Poikkeamme polulta läheiselle kalliolle katsomaan. Komeat tolpat kohoavat korkeuteen.

Selkeä ja uudenkarhea kyltti ’Luontopolku Nautela’ näyttää, että olemme oikealla polulla. Tosin tarkoituksemme ei ole tällä kertaa kulkea Nautelaan asti.

 Opastaulusta saamme lukea Kolopuusta, mikä seisoo komeana rinteessä.

’Katso oikealla olevaan järeään mäntyyn, jonka juurella on luontopolkutaulu. Näet oikean nykypäivän luonnonihmeen Kolopuun. Kolon on hakannut alun perin omaksi kodikseen todennäköisesti palokärki. Nyt kolossa asustelee mahdollisesti helmipöllö tai uuttukyyhky. Liito-oravakaan ei panisi pahakseen, vaikka tällaisia luonnonkoloja olisi metsissä parinsadan metrin välein. Koska näin ei nykymetsissä ole, mainittujen lintujen ja muiden kolopesijöiden elinolosuhteet ovat täysin ihmisen aktiivisen pönttöinnostuksen varassa. Tee hyvä työ: ripusta ainakin kolme eri kokoista pönttöä vuodessa erilaisiin metsiin – ylivoimainen vaiva se ei ole!’

Hetken kuluttua olemmekin jo laavun luona. Paikka näyttää tutulta. Kävimme täällä viime kesän pyöräretkellä. Tulimme silloin paikalle eri reittiä. Istumme nuotiota kiertäville puille ja pidämme evästauon. Muita kulkijoita ei ole retkemme aikana näkynyt, mutta on laavulla roskien määrästä päätellen vietetty aikaa.

Tauon jälkeen palaamme pyörien luokse. Maisema näyttää erilaiselta kuin mennessä. Maasto on kuivaa, joten kuljemme pienen matkan hakkuualueella olevaa polunpohjaa. Kaatuneen ja poikkisahatun lehtipuun rungosta nousee oksia suoraan ylöspäin. Suuri kanto on ontto, ehkä sekin on jonkun koti? Hakkuualueella on kaksi taulua; ne kertovat sammaleista ja kangasmetsästä.

 

Hakkuualue

Mustikoissa näkyy jo sinistä hehkua, mutta eivät ole vielä kypsiä. Metsämaitikat loistavat keltaisina ja maitohormien korkeat, sinipunaiset kukinnot huojuvat leppeässä tuulessa. Vaalean jäkälän joukosta pilkistää punainen hapero, mutta toukat ovat jo olleet sen luona aterialla. Tumman ruskea tatti on saanut saman kohtalon. Ohdakkeiden punaiset kukat tuovat mieleen Kilpisjärven reissun. Silloin Saanan juurella kasvoi kainaloihin asti ulottuvia huopaohdakkeita.

 

Vääntelän silta

Retkemme jatkuu pyöräillen Liedon keskustaan. Käymme kaupassa, sillä vatsassa on nyt tilaa jäätelölle ja mansikkaviinerille. Jatkamme matkaa Hämeentien reunassa kulkevaa pyörätietä Turkuun päin. Lietniemessä alitamme Hämeentien ja löydämme Vääntelän sillan, joka ylittää joen. 

Vesi on alhaalla sillan luona

Vesi on alhaalla. Sillan opastaulu kehottaa pitämään 2 metrin välin. Tulee mieleen koronavaroitukset. Silta kestää meidät ja pääsemme onnellisesti jatkamaan retkeämme.

 

Matkailutilan mainos auton kyljessä

Pian tulemme Ilmaristen Matkailutilan luokse. Pysähdymme ja tutkailemme Tammireitti taulua Vääntelä. Muistelemme myös serkkumme Pekan syntymäpäiväjuhlia, joita vietettiin Matkailutilalla.

Pieni matka pyöräilyä hiekkatiellä ja olemme Vanhalla Tampereen tiellä. Jatkamme pyörätietä Turkuun päin. Käännymme Metsämäen raviradan luota Haagan tielle. Tielle on tuotu paksu kerros sepelinsekaista tavaraa. Pitää kulkea varovasti, jotta pyörän kumit pysyvät ehjinä. Samalla voi ihailla komeita hevosia, mitkä laiduntavat tien molemmin puolin.

 

Haagan riippusilta

Muutaman mutkan jälkeen tulee näkyviin joen ylittävä riippusilta. Sillalta näkyy Liedon Vanhalinnan linnavuori. Tämän riippusillan alta meloimme, kun Rinkka järjesti Satu Eklundin opastuksella melontaretken Halisista Vanhalinnan linnavuorelle ja takaisin.

 

Takana näkyy Vanhalinnan linnavuori

Ilta jatkuu kauniina. Pääsemme alittamaan autotien pyöräilijöille ja kävelijöille tarkoitetun tunnelin kautta. Tien varteen on pystytetty pyöräilijöille uusia viittoja. Ravattulassa on uudistettu Hämeentien ja Ohitustien risteys, joten viitat ja uudet ohjeet ovat tarpeelliset.

 

Silta Kuralan Kylämäen kohdalla

Ennen kuin tiemme erkanevat käymme vielä katsomassa Kuralan Kylämäen kohdalla olevan joen ylittävän sillan. Ulpukat kukkivat, pari poikaa heittelee uistinta. Joen toisella puolella näkyy pyöräilijöitä ja kävelijöitä.

 

Ulpukat loistavat Aurajoessa

Me tyydymme tällä kertaa vain katselemaan, sillä takana on tarpeeksi kilometrejä niin pyöräillen kuin kävellen. Ilta on jo pitkällä. Molempien on paras polkaista suorinta reittiä kotiaan kohti.

Mukavan retkipäivän saimme taas viettää yhdessä ulkoillen. – Niin ja tapasimme Liedon kirkon luona myös kaksi serkkuamme. He olivat kesäretkellä kiertämässä lähialueen hautausmaita.

 

Uudet, hienot viitat ohjaavat pyöräilijöitä

Lemlahden kartanon luontopoluilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Lemlahden kartanon mailla sijaitsee kaksi luontopolkua Mustikkapolku ja Puolukkapolku. Luonto Plus ohjelma, jossa Ann-Mari Rannikko ja Ari Karhilahti kertoivat poluista, antoi idean tähän retkeen.  Pyöräilen sisareni luokse Kaarinaan.  Jatkamme yhdessä autolla polkujen lähtöpaikalle.

Mustikkapolun lähtöpaikka on Brattnäsintien varrella. Opastaulu toivottaa tervetulleeksi luontopolulle, mikä kulkee talousmetsässä, jossa otetaan huomioon metsän moninaisuus. Polku on merkitty sinisillä leimoilla ja nuolilla. Polun aloituspaikasta ei voi erehtyä, sillä pitkään, puiseen   sinikärkiseen viittaan on kaiverrettu ’Naturstig luontopolku’.

Astumme reippain ja odottavin mielin polulle. Alussa korkeat männyt ja pienet kuuset sekä vihreät ja vehreät mustikat reunustavat polkua. Sitten polku nousee kallioille, jossa maasto on kuivempaa. Värikkäät mäkitervakot loistavat kaatuneiden, jo harmaiden puiden runkojen lomassa. Aluskasvillisuuden joukossa väriä antavat mm. metsämaitikat, virnat ja tädykkeet.

Metsämaitikat kumartavat

Keltamaksaruoho loistaa kilpaa auringon kanssa. Muutaman askeleen päässä pienet, sinisilmäiset tädykkeet pilkistävät vihreän lehtikasvuston läpi. Valkokukkainen oravanmarja nousee sammalpohjaisesta notkelmasta.  Eri muotoiset kivet ja kallion muodot antavat rauhoittavan näkymän kasvien kirkkaiden värien ja vihreyden välillä.

Keltamaksaruoho

Kissankäpälän vaalea kukinto herättää lapsuusajan muistoja. Aivan kanervikon reunassa kasvaa muutama varttaan solakaksi venyttänyt kissankäpälä. Polku etenee isojen kivien välissä. Korkeita mäntyjä kasvaa siellä täällä kivien lomassa. Kaunis ja tuoksuva suopursu pinnistelee notkelmassa. Komea, puinen viittaa ohjaa näköalapaikalle.

Näkötorni

Kiipeämme näkötorniin, mikä tuntuu vakaalta, ei huoju ainakaan meidän painosta. Kun tarkkaan katsoo puiden latvojen välistä, näkyy Paraisten tehtaiden rakennuksia. Korkeat männyt ja koivut peittävät merinäköalan. Puiden latvojen yläpuolella taivas loistaa vaaleansinisenä.  Nimet vihkoon ja retki jatkuu.

Polku kulkee isojen kivien ja kallion vierestä. Pysähdymme valtavien pyöreähköjen kivien luona. Luolamainen piilopaikka löytyy kivien alta. Saniaiset kasvavat toisen kiven päällä antaen kivelle vihreän hatun. Kivien muodot, korkeus ja halkeamat ovat komeita katseen vangitsijoita. 

Kivien kertomaa

Kallioiden jälkeen polku laskeutuu alaspäin. Saniaisten vihreä matto luikertelee mäntyjen välissä. Pieni matka kopistellaan pitkospuilla. Metsämaa opastaulu kertoo, että metsämaa luokitellaan rehevyyden mukaan. Tämä notkelma edustaa mustikkatyypin kuusimetsää.

Mustikat ovat valmistumassa

Piparkakkureunaiset poimulehdet eivät ole vielä kukassa. Poimulehti on tunnettu naisten yrttinä. Sillä on lievitetty kuukautisvaivoja. Pieniä poimulehtiä voi nauttia voileivän päällä. Keltakukkaiset leinikit ovat kuin silmiä muiden kasvien joukossa. Polun varrelta kasvaa tietysti mustikoita. Mustikan kukat ovat ruukkumaisia, sillä terälehdet ovat kasvaneet melkein kärkeen asti yhteen kelloksi. Punertavia mustikan alkuja löytyy, kun kyyristyy ja katsoo tarkkaan.

Evästauon jälkeen jatkamme autolla Puolukkapolun lähtöpaikalle Fallintien varteen. Kapeassa tiessä riittää mutkia. Parkkipaikka löytyy, kun autossa on hyvä kuski ja navigointi Metsätieltä löytyy pieni levennys, johon saamme auton parkkiin. Puolukkapolku on merkitty punaisilla leimoilla ja viitoilla. Polulle on helppo löytää, sillä punainen merkki loistaa valkorunkoisessa koivussa. Korkea kuusi seisoo polun varrella. Kuusen oksat ovat viuhkamaiset ja runsaat.

Puolukat kukkivat

Puolukan varpuja ja kanervikkoa kasvava metsä on karumpaa kuin Mustikkapolun varrella. Kallion pinnalla näkyy sammalten muodostamia kuvioita. Puihin on kiinnitetty linnunpönttöjä. Maastoa korkeampi kivi, jonka kylkeen on tehty portaat, toimii näköalapaikkana. Nousemme kivelle ja katselemme, näkyykö esitteessä luvattua Peimarin ulappaa. Kivi on matala ja aukion taustalla olevat puut estävät näkyvyyden.

Puolukkapolun varrella

Polun varrella kaatuneen puun pystyyn jäänyt juurakko vartioi kulkijoita. KIITOS retkiseurasta sisarelle ja KIITOS Lemlahden kartanon luontopolkujen ylläpitäjille!

Lenkkipolun varrella kevät etenee vauhdilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Sateen jälkeen luonto tuoksuu ja kasvien kesäiset värit hehkuvat. Lähden lenkille lähimetsään. Lintujen moniääninen konsertti siivittää kulkuani. Öinen sade on saanut siitepölyn polulla aaltoilemaan. Kasvien lehdillä välkkyy sadepisaroita. Monivivahteinen vihreä värittää luonnon.

 

Kielo

Valkoiset kielot saavat minut kumartumaan. Niiden näkeminen ja tuoksu tuo aina mieleen lapsuuden kieloista rikkaan kotipihan. Vuonna 1967 kielosta tuli Suomen kansalliskukka, tietää Wikipedia.

 

Metsäkurjenpolvi

Metsäkurjenpolvia kasvaa ryppäinä useassa paikassa, kun etenen Kuloisten lenkillä. Niiden sinipunaiset kukat tulevat kauniina esiin muutoin vihreän sävyttämästä luonnosta.

Ojakellukka

Ojakellukka on salaperäinen ja kiehtova. Sen punertavassa varressa on hentoa karvaa ja punaruskeat kukat nuokkuvat kellomaisesti. Taiteellinen vaikutelma on kympin arvoinen.

 

Nokkonen

Katseeni löytää myös nokkosen. Niitä kasvoi suuret määrät lapsuuden pihan tuntumassa. Kasvi tuli viimeistään silloin tutuksi, kun kosketti sen lehtiä kädellä taikka juoksi paljain jaloin nokkosten sekaan. Nokkosen lehdistä on tehty keittoa, lehtiä on kuivattu ja haudutettu teeksi. Nokkosista on moneksi, jopa kasvimaalle ravinteeksi ja hyönteisten torjuntaan.

 

Ahomansikka

Ahomansikan eli metsämansikan valkoiset kukat loistavat kuin tähdet polun varrella. Kukkien jälkeen syntyvät punaiset marjat – mansikat. Lapsuudessa usein mansikat pujotettiin ensin heinän korteen ja vasta sitten syötiin. Välillä myös kilpailtiin, kuka sai korren ensin mansikoista täyteen. 

Kuusen oksa

Metsän puut ja aluskasvillisuus loistavat vihreän erivivahteissa. Alkukesä on värikylläisyydessä hienoa aikaa luonnon seuraamisessa. Keskikesällä värit haalenevat, mutta syksyllä ruska antaa oman mausteensa luontoon ja kasveihin.

Retkeni loppupuolella sade antaa merkkejä itsestään. Sade tekee hyvää luonnolle!