Kuloisten lenkillä ja metsäpoluilla

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Aamuinen tuuli kuljettaa pilvet pois auringon edestä. Tulee hyvä ulkoilusää. Lähden kiertämään Kuloisten lenkkiä. Lumisina talvina hiihtoladut valtaavat lenkin ja kävely laduilla on kielletty.

Kuloisten lenkkipolku

 Hyväkuntoinen polku – melkein kuin tie – saa jalkoihin vauhtia. Sunnuntaina on liikkeellä paljon kulkijoita. Vastaan tulee perheitä, lapsia rattaissa ja polkupyörällä sekä koiria talutushinnassa. Ulkoilu maistuu monille!

Lenkin varrella näkee maaston monipuolisuuden. Vasemmalla kohoaa kallio kohti korkeuksia, oikealla tummanpuhuva pelto kannattelee vesilätäköitä. Lenkkipolku on kuiva, sillä sitä reunustaa hyvät ojat. Kun vesi valuu kallioita alas, se ohjataan salaojien avulla polun alta. Näin ulkoilureitti pysyy hyvässä kuosissa ja ulkoilijat ovat mielissään.

Kalliot 'tulessa'

 Auringon säteet kohtaavat kallioseinämän. Aivan kuin tuli olisi irti. Poikkean polulle ja kuljen kallion luokse. Kallio seisoo vakaana ja kannattelee pinnallaan mm. sammalia, joita katselemalla voi nähdä pitsiliinojen kuvioita. Pieniä männyn taimia sinnittelee myös kallionkoloissa.

Metsän taidetta

Metsässä risteilee useita polkuja. Kävelen niiden pehmeällä pinnalla. Korkeat kuuset ja männyt saavat katsomaan ylös niiden latvoihin. Vain pieni pala taivasta pilkottaa latvuksien välistä. Polku nousee ylös kalliolle. Vihreä sammal suoja pyöreähköjä kiviä. Vaalea jäkälä ja männyn neulaset koristavat mättäitä. Tuntuu kuin kulkisi satumetsässä.

Kohtaan kiven, mikä näyttää äkkiä katsottuna pehmeältä ’pullukalta’.  Kivi se kuitenkin on, mutta ajan kuluessa sen pinta on pyöristynyt ja poimuuntunut. Katson kiveä eri suunnista ja saan siitä erilaisia näkymiä.  Mielikuvituksen käyttö on sallittua. ’ Vilkas mielikuvitus on köyhän paras huvitus’.

Hurmaava kivi taustalla tummaa metsää

 Harmaiden puiden runkojen ja oksien välissä pilkottaa keltaista. Pari kääpää, vaalea ja keltainen ovat kiinni koivussa. Vaaleampi näyttää huonolta, mutta keltainen näkyy olevan voimissaan.

Kääpiä koivussa...

Kapeat männyt kasvavat kalliolla ja seisovat suorina kuin sotapoika.  Joukossa on usein poikkeuksia ja siltä näyttää mäntyrivistössäkin käyneen. Muutama runko on vinossa aivan kuin ne haluaisivat keskustella ja kuiskailla toisten mäntyjen kanssa. Jättiläinen on heittänyt aikamoisen kivenlohkareen korkealle kalliolle mäntyjen sekaan. Killi ja Nalli rakensivat Raisiossa kirkon, taisivat innoissaan heitellä kiviä myös näille Kuloisten kallioille!

Lumisena talvena ja sateisella säällä kulkeminen liukkailla kallioilla on vaarallista. Nyt on kuivaa, mutta kosteat sammaleet varoittavat liian nopeasta etenemisestä. Pysyn pystyssä. Kävelysauvoista on suuri apu epätasaisessa maastossa. Kostaessa kohdassa astun kivelle ja hyppään kuivalle polulle. Tulee mieleen syksyinen retki Haltille, silloin sai välillä hyppiä kiveltä kivelle.

Jäkälämetsää...

Jäkälät viihtyvät puhtaassa ilmassa. Ne tarvitsevat rauhallisen kasvupaikan, sillä ne kasvavat hitaasti. Kuloisten metsässä kasvaa kauniita jäkäliä. Kumarrun ja otan kuvan terveen näköisistä jäkälistä. Jokamiehen oikeudet antaa luvan kulkea metsässä, vaikka ei omista metsää. Jokamiehen oikeudet eivät anna lupaa kerätä sammalta ja jäkälää. Pitää olla maanomistajan lupa, jos aikoo niitä kerätä. Tämän opetin myös Raision päiväkotien 5-vuotiaille, kun kiersimme Haunisten altaan viime vuonna.

Aurinkoisessa säässä kiertelen ja katselen kasvien, puiden ja kallioiden muotoja. Metsä on rauhoittava ympäristö. Pieni suolampi loistaa kirkkaana, aurinko saa sen hehkumaan.

 

Pähkinäkallio

Poistun metsästä ja kuljen ’virallista polkua’ kotiinpäin. Pysähdyn Pähkinäkallion luona. Se on kaunis, vaikka pensaat ja puut ovat harmaita. Tänne pyöräilimme usein Kiian ja Kristan kanssa, kun vietimme yhteistä aikaa kesällä. Kalliolle pääsi nousemaan turvallisesti takakautta.

Hienoa, että lähellä on hyvät ja monipuoliset ulkoilumahdollisuudet!