Haunisten altaalla tammikuussa

Teksti ja kuvat Kaija Virtanen

Aurinkoinen sää houkuttelee ulkoilemaan. Lähden kävelemään ja päätän kiertää Haunisten altaan. Haunisten allas on vuonna 1973 rakennettu tekojärvi Raisiossa Mahittulan kaupungin osassa. Altaan ympärillä kulkee 3,5 kilometrin mittainen polku.

Tällä kertaa kävelen koko matkan, vaikka altaalla on iso ja hyvä parkkipaikka. Sauvakävely sujuu mukavasti, sillä polut ja tie eivät ole liukkaita. Pieni aamupäivän lumisade on jättänyt maahan muutamia valkoisia laikkuja. Enemmän lunta saisi olla, jotta olisi oikea tammikuu.

Komea kallionlohkare polun varrella

Pysähdyn ison kalliolohkareen luona. Pihlajat ja koivut ovat lehdettömiä, joten kallio näkyy komeana ja kokonaisena. Käännyn katsomaan taakseni. Rauhoittavaa ja kaunista rantamaisemaa on näkyvissä, vaikka olen kulkenut vasta pienen matkan altaankierroksesta.

Tällaiselta näytti, kun kallion luona katsoin taaksepäin.

Polulla on muitakin kulkijoita. Toisilla on mukana koira, toiset kulkevat reippaasti tuulisessa säässä. Altaan pinnalla on jään, lumen ja veden muodostamia kuvioita. Pajunkissat pilkottavat puoliksi auenneina pajupensaan ohuissa varsissa. Osmankäämit seisovat suorina. Tuuli lennättelee osmankäämien ’patukoista’ valkoisia hahtuvia. Rannalla pienet koivut, heinien korret ja muut ’talven’ törröttäjät näyttävät mustilta viivoilta kirkkaan sinistä altaan vettä vasten. Siinä ne odottavat kevättä ja kesää, jolloin ne saavat kesävärinsä.

Tammen lehtien rusettiryhmä

Metsän reunassa aivan maassa on rypäs ruskeita tammenlehtiä tiukasti kiinni oksissa. Ensi silmäyksellä näyttää kuin ruskeita nauhoja olisi kiedottu rusettiruusuiksi. Tammen lehdet ovat kauniita myös ruskeina.   

Jatkan pehmeää, neulasten päällystämää polkua eteenpäin. Puolukan varvuissa kiiltävät vihreät lehdet. Mustikat ovat toista maata. Niidet lehdettömät, vaalean vihreät varret seisovat paljaina. Polku laskeutuu alaspäin. Toisella puolella sammaleiden värittämä kallio toisella tummat, tuuheat kuuset reunustavat polkua. Auringon kullankeltaiset säteet antavat valoa kallion takaa.

Monipuolin polku kulkee hienoissa paikoissa

Käyn tulipaikalla. Muutama klapi, mikä ei ole kokonaan palanut, on jätetty maahan ja pari tölkkiä kierii lähistöllä. Elämän merkkejä! Penkin pintaan on kokeiltu taideteosta vauhdikkaista vedoista päätellen. Mitään ei ole onneksi rikottu. Hienoa, että meillä on Raisiossa tämäkin grillipaikka.

Katseeni kulkee altaalle. Lintuja ei näy. Poukamaan on muodostunut ohut jää, jonka aamuinen lumisade on värittänyt valkoiseksi. Tuuli puhaltelee metsän takana. Saan siitä vauhtia, kun jatkan kierrosta eteenpäin.

Taidetta altaan pinnalla

Pieni matka altaan reunavallilla ja sitten polku kääntyy metsään. Valkorunkoiset koivut ja männyt, joiden oksat ovat korkealla, sallivat valon ja auringon loistaa maahan asti. Muutama pieni kuusi muistuttaa metsän vihreydestä.  Pysähdyn koivuryppään luona, sillä viisi saman paksuista koivun runkoa muodostavat kauniin kuvion polun varteen. Kun olin täällä päiväkotilapsien kanssa retkellä, pyysin heitä laskemaan, montako koivua he näkivät. Huomasin, että 5-vuotiailla on laskutaitoa hallussa.

Kuparinhohtoinen kivi

Poikkean välillä polulta lähemmäs rantaa. Aurinko paistaa. Rannan tuntumassa, vedessä iso kivi loistaa kuin kupari. Pieni puro juoksuttaa vettä maastosta altaaseen. Vesi näyttää kirkkaalta.

Puro rientää altaalle

Notkelman jälkeen polku nousee kalliolle. Yhdestä isosta kivestä on lohjennut kuin veitsellä veistetty terävä pala. Muiden kivien ja kallioiden muodot ovat pyöreitä. Kivien joukosta löytyy myös yksi pinnaltaan mureneva kivi.

Vihreyttä tuovat kallioimarteet, mitkä ovat päättäneet kasvaa aivan polun reunan kallion kupeessa. Kallioimarteen juuret ’maistuvat’ lakritsille, mutta niitä ei saa ottaa ilman maanomistajan lupaa eli ne kuuluvat jokamiehen oikeuksien piiriin.

Kallioimarteiden rivistö

Pitkospuita on kiva astella, kun vieressä on kosteaa ja mustaa maata. Pitkospuita on polulla muutamissa kosteissa kohdissa. Enemmänkin voisi olla, sillä useissa paikoissa pitää kulkea aivan polun reunoissa metsän puolella, jotta selviää kastumatta.

Kantokääpien rivistöt

Kanervat loistavat aurinkoisessa rinteessä. Kaatuneen puun kylkiä koristaa kääpien rivistö. Kääpälajeja on paljon. Nämä ovat luultavasti kantokääpiä. Kaatuneen puun juurakko muodostaa seinämän polun reunaan. Juurakon toisella puolella vahvat pääjuuret ovat paljaina kuin varpaat. 

Juurakon vaaleat varpaat

Kuljen eteenpäin ja kuuntelen. Tuulen huminan lisäksi kuuluu pientä narinaa. Ääni tulee, kun puiden rungot hankaavat toisiaan vasten tuulen avustamina. Metsä konsertoi. Polulla riittää myös juuria, joten pitää katsoa mihin astuu, että pysyy pystyssä.

Polku tulee välillä lähelle allasta. Yksi iso laakea kivi näyttää suurelta, puolittain sukelluksissa olevalta valaalta. Vesi välkehtii sen ympärillä ja vasten aurinkoa katsottuna kivi on aivan tumma.

Altaan reunan kalliot jyrkkenevät, joten kierros vie välillä metsän puolelle ja nousee ylös kallioiden takaa. Tulen uudelle tulipaikalle, jonne pääsee myös pyörätuolilla.

Aaltoja Haunisten altaalla

Tuuli muodostaa aaltoja ja pieniä kuohupäitä Haunisten altaalle. On aika jättää tämä tammikuinen, monivärinen maisema ja jatkaa kotiin jalkaa toisen eteen -taktiikalla. Näin kulutin kolme aurinkoista tuntia ulkoilun sekä valokuvaamisen merkeissä.